Kiimingin Urheilijat
« Lokakuu 2017 »
Ma Ti Ke To Pe La Su
            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31          


KiimU jatkaa toimintaansa laaja-alaisena

09.12.2013 00:00

Kiimingin Urheilijat jatkaa pitkäjännitteistä kasvattajaseuratyötä ja terveysliikuntaa pienistä lapsista ikääntyneisiin. Kiimingin Urheilijat ry:n toiminnan perustana on arvot Hyvää oloa, Iloa liikkua ja Vastuullisuutta.

Puheenjohtaja Keijo Aaltosen mukaan ensi vuonna jatketaan lasten liikuntapassitoimintaa, jossa yhdellä kausimaksulla 6-12-vuotiaat lapset voivat harrastaa eri jaostojen tarjoamaa ohjattua liikuntakerhotoimintaa.
- Olemme saanet lasten liikuntakerhoihin mukaan uusia lapsia. Tämä on hienoa, iloitsee Aaltonen.

Lasten ja nuorten ohjattujen liikuntakerhojen ja lajitreenien lisäksi Kiimingin Urheilijoiden tarjoama terveysliikunta on näkyvä osa seuran toimintaa. Aikuisten terveysliikuntaa järjestetään seuran Kimmoke-toimitalossa.

KiimU on varautunut vuoden 2014 talousarviossa Kimmokkeen piha-alueen asfaltoimiseen. Mikäli seuran talous toteutuu vuoden ensimmäisellä puoliskolla suunnitelmien mukaisesti, niin hanke toteutetaan.

Kiimingin Urheilijat järjestää 9. Kiiminki-maratonin 20.9.2014 yhteistyössä Kiimingin Riennon kanssa. Juoksutapahtumaa kehitetään muun muassa ajanoton tekniikan ja ilmoittautumisjärjestelmän osalta. Osallistujatavoite on 500 juoksijaa.

Ouluun liittyminen on  merkinnyt seuralle erittäin tuntuvaa toiminta-avustusten vähenemistä. Tämän vuoksi seurassa etsitään muita kanavia saada rahoitusta lasten ja nuorten liikuntatoimintaan.
Lisähaastetta seuran taloushallintoon tuo kuntosalitoiminnan muuttuminen arvonlisäverolliseksi elinkeinotoiminnaksi vuoden 1.1.2014 alkaen. KiimU pyrkii pitämään kuntosalimaksut nykyisellä tasolla.

– Mikäli arvonlisänveron, kiinteistönhoitokulujen ja muiden kuntosalimenojen kasvu on ennakoitua isompi voi olla, että hintoja pitää nostaa hieman. Tämä selviää kesään mennessä, Aaltonen toteaa.

Hänen mielestään kaiken kaikkiaan urheiluseuran ensi vuosi tulee olemaan vahvaa junioritoiminnan kehittämistä ja laadukasta terveysliikuntaa aikuisille.


Ohjattujen liikuntakerhojen tarjoaminen lapsille on yksi Kiimingin Urheilijoiden päätoimintalinjoista.

Imago+ Oy